Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rakkautta kannattaa juhlia. Avioliitto on yhdessä elämistä, iloitsemista ja rakastamista – syvää sitoutumista toiseen ihmiseen. Kirkollisessa vihkimisessä liitolle pyydetään siunausta Jumalalta – liittoa kannattelevat ikuiset käsivarret.
Seurakunta rukoilee avioliittoon aikovien puolesta jumalanpalveluksessa ennen vihkimistä. Hääjuhlaan kokoontunut seurakunta rukoilee vihkimistilaisuudessa pariskunnan puolesta. Pappi vihkiessään siunaa aviopuolisot. Rukous ja siunaus kantavat vihkimisessä alkanutta yhteistä avioliittoa. Useimmat parit valitsevat kirkon vihkipaikakseen, mutta vihkiminen voidaan toimittaa myös esimerkiksi kotona tai jossakin muussa vihittäville tärkeässä paikassa.
Minä nukuin, mutta sydämeni valvoi. Kuulin koputusta – rakkaani tulee!
Laulujen laulu 5:2
Kun suunnittelet häitä, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoonLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Sieltä voit varata kirkon ja kanttorin. Halutessanne käyttää jotain muuta kuin kotiseurakunnan pappia tai kanttoria, tulee asia sopia heidän kanssaan. Avioliiton esteiden tutkinta hoidetaan Rovaniemen aluekeskusrekisterissäLinkki avautuu uudessa välilehdessä, johon Enontekiön seurakuntakin kuuluu. Esteiden tutkinnan voi tehdä myös sähköisesti, linkki kirkon avioliiton esteiden tutkinta -asiointipalveluun on täällä. Linkki avautuu uudessa välilehdessäPalvelu vaatii vahvaa tunnistautumista, esimerkiksi pankkitunnuksilla.
Muistilista:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. (1. Kor. 13:1)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä