Alttaritaideteos

Kilpisjärven monitoimitalo valmistui vuonna 2017, ja siellä on siitä lähtien vietetty myös jumalanpalveluksia. Salissa sijaitsevan alttarikaapin ovien takaa paljastuu Maarit Maggan tekemä alttaritaideteos.

Tällä sivulla Maarit Magga kertoo teoksen synnystä. Lisäksi saamenkielisestä, pdf-muotoisesta esityksestä on mahdollista seurata projektin vaiheita.

Artist Talk

Maarit Magga

Kilpisjärven liturginen taideteos

 ”Ruossa ruossalassii”

Keväällä 2017 kuva teoksesta on jo ollut mielessä muutamia kuukausia. Taidetyössä vaaditaan pitkää kypsyttelyä ja ajatuksen jalostumista.  Jo kevät- kesällä tein sisnoja silmällä pitäen sakraalista teosta.  Nahkoja tehdessäni olen monesti miettinyt kuinka voisin hyödyntää ekologisesti kaiken duodjin teossa käyttämäni materiaalin ja esimerkiksi juuri oksat.  Pajupuuthan tulevat hyötykäyttöön parkin ottamisen jäkeen, kun niillä lämmitän parkkipataa.  Paju on kuuma puu lämmittäen tehokkaasti ja siksi tapanani on säästää ne parkkiliemen keittovaiheeseen. Joskus vuosia sitten olin tehnyt samaisista oksista lampunvarjoja ja paneeliverhoja, ja ihastuinkin pajun notkeaan taipumiseen.

Alkuideana oli käyttää luonnonmateriaaleja ja yhdistää ne Enontekiön saamelaiskulttuurin elementteihin ja materiaaleihin.  Alusta asti oli selvää, että teos tulee seinälle tai ripustettavaksi kattoon.  Aluksi ajattelin sen olevan esittävä kuva, mutta ajatus muuttui kun näin paikan ja tilan, johon se tulisi.

Kilpisjärven uusi monitoimitalo on entisellä paikallaan, mutta aivan uusi ja erilainen sisältä.  Teoksen paikka on syvennys suuressa seinässä, luukkujen takana kaksi ikkunaa reunustavat seinää.  Seinä on todella erikoinen ja näyttävä sinänsä ja vaatii paljon teokselta, että se pääsee esiin omana itsenään jättäen tilaa myös taustaseinän mielenkiintoiselle pinnalle.  Valo reunustaa hienosti ikkunoista syvennystä: tila on kaunis jo itsessään.  Koin aluksi suunnittelun haastellisena nähtyäni tilan.

Kuvasin paljon eri kulmista tilaa ja myös ulkoa rakennusta: mieleeni jäivät neliönmuotoiset arkkitehtoniset yksityiskohdat koko rakennuksessa.  Puuta oli käytetty paljon, mutta uudella ja tuoreella tavalla.  Shakkimaiset muodot ulkona ja sisällä olivat tyypillisiä rakennukselle. Idea alkoi elää mielessäni: Norjan leirikoulun aikana huomasin monesti ajattelevani teosta ja alitajunta teki taas työtään yksityiskohtien hiomisessa.

Kotiin tultuani luonnostelin teoksen nopeasti ja tein sähköisen luonnoksen tilaajaa varten.  Teos on kolmiosainen symboloiden Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.  Pääosan otti risti ja sen sijoittaminen keskelle omaan pajuelementtiin.  Ristielementtiä reunustavat kaksi samankokoista, mutta kooltaan pienempää pajuelementtiä.  Näihin elementteihin luonnostelin ikkunat saamelaiskulttuuriin.  Mitä ikkunoista näkyisi?  Mietin mistä koostuu kulttuurimme? 

Halusin ilmentää duodjin materiaalin kirjon, mutta toisaalta saavuttaa tasapainoisen värimaailman.  Käytin porosta saatavia materiaaleja: onhan poronhoito yhä alueen saamelaisten keskeinen kulttuuriarvo, tapa ajatella, olla ja elää.  Käytin koipinahkaa ja sisnaa eri väreissä ja sävyissä. Hienoin ja kallisarvoisin, lyhytkarvainen purkanahka, korosti alttaritaiteeni arvoa.  Onhan saamelaisilla ainakin ennen ollut tapana pukeutua kirkollisia toimituksia varten erityisesti. Puin siis liturgisen taiteeni arvomateriaaleilla.

Erisävyiset sisnanahkat pääsivät oikeuksiinsa eri variantteina.  Saamelainen estetiikka suosii pyöreitä muotoja, mutta tilan arkkitehtuuri ja muototaju perustuvat pitkälti länsimaiseen käsitykseen kauneudesta ja muodosta.  Tilassa on paljon neliömäisyyttä, jota halusin kunnioittaa työssäni.  Sen takia olen asetellut sisnanahkaiset suikaleeni limittäin ja lomittain punontatekniikkaa mukaillen.  Toisaalta neliömäisyys ja saamelainen materiaali kuvastavat ihmisten keskinäistä yhdessäoloa: eri kulttuurin edustajat voivat elää sovussa, rinnakkain ja ristikkäin kuunnellen yhteisen Jumalan ääntä. 

Halusin kertoa veran avulla pukukulttuuristamme ominaisia ja yhteisiä piirteitä, värityksen ja koristetyylin suhteen.  Luonnostelin ikkunaan puvun hihansuun 1930-luvulta.  Vuonna 1915 syntynyt tätini oli opettanut minulle puvun tekemisen ollessani hyvin nuori tyttö.  Hihansuu kertoo siis kiinnittymisestä kulttuuriin, kuunnellen ja kunnioittaen edesmenneitä sukupolvia.  Toisaalta nurin päin käännettynä se kuvastaa laavua, paimentolaissaamelaisten liikkuvaa kotia, turvaa ja rakkautta elämäntapaan, ympäristöön ja luontoon.  Kenties se voi olla myös kirje? Kirje kertoo, että olemme yhä täällä.

Ikkunoiden lukumäärä kuvastaa saamenkansan valtioiden määrää: elämme erillään, mutta olemme kokoontuneet ristin äärelle.  Lisäksi meitä sitoo yhteinen kulttuuri ja käsitys kauneudesta materiaalien ja värien suhteen.    Kristillisyyttä symboloi  teoksen keskiosan risti ja osoittaa teoksen liturgiseksi teokseksi ja samalla ”ikkunat” symboloivat saamelaisten kerääntymistä kristinuskon ympärille.

Pohjan punonta sujui nopeasti sinänsä, mutta suurinta vaivaa aiheutti osien yhteenliittäminen.  Paju on jokseenkin tottelematon materiaali, vaikka samalla onkin taipuisa: suurina pintoina se kaipaa jotain tukea reunoillensa.  Muutin suunnitelmaani työn edetessä ja huomasin, että reunat tarvitsevat tukea.  Sisnakanttaus tekisi niistä tukevan ja samalla liittäisi sisnanahkan ristin taustalla yhtenäiseksi osaksi koko taideteosta.  Jo suunnitelmavaiheessa annoin tilaa taiteellisille ja teknisille ratkaisuille, mikä osottautui hyväksi ratkaisuksi.