Enontekiön seurakunnan vt. kirkkoherran Pertti Lahtisen puhe Enontekiön seurakunnan 270-vuotisjuhlassa 11.6.2017

 

ENONTEKIÖN SEURAKUNTA 270 VUOTTA

Kunnioitettu Herra Piispa, arvoisat kutsuvieraat, rakkaat seurakuntalaiset, hyvä juhlayleisö!

Kesäkuun 26. päivänä 1747, siis 270 vuotta sitten Enontekiöstä tuli kuninkaallisella kirjeellä itsenäinen pastoraatti eli kirkkoherrakunta. Tuosta päivästä katsotaan seurakuntamme historian alkaneen ja sitä me tänään juhlimme. Juhlan aiheena on myös tämä kaunis 65 vuotta vanha kaunis kotikirkkomme, joka vihittiin käyttöön 15.6.1952. Onnittelemme näitä molempia – itsenäistä seurakuntaa ja kaunista kirkkoamme. Mutta palatkaamme kuitenkin historiassa vielä hieman taaemmaksi, lyhyesti.

 

Kristinuskon tulo Suomeen ja Lappiin

Kristinuskon varhaisimmat vaikutteet tulivat Pohjoismaihin jo 800-luvulla. Ja 1000- luvun alkaessa hautoihin alkoi ilmestyä kristinuskosta kertovia esineitä. Kristinusko eli rinnakkain perinteisen suomalaisen uskonnon kanssa. Moniin jumaliin oli kyllä totuttu, mutta ajatus vain yhdestä jumalasta ei sopinut suomalaisen ajatusmaailmaan. Ristiretkien seurauksena kuitenkin Suomi liitettiin lopullisesti Ruotsin valtakuntaan ja ristiretket merkitsivät myös Suomen lopullista sitoutumista läntiseen kirkkoon.

     Täällä pohjoisessa on palvottu metsäjumalia, soitettu noitarumpuja ja luotettu omiin tietäjiin, jotka olivat perineet oppinsa isiltään. Staalot, maahiset, saivot ja lappilaisseidat hallitsivat aluetta. Ristiretkien jälkeen pakanoita ryhdyttiin käännyttämään kristinuskoon. Samuli Paulaharju kuvaa aikaa: ”Tehtiin kyllä jo puolivälissä 1200-lukua Lapin erämaihin muuan ristiretki ja väkipakolla työnnettiin kasteveteen kymmenkunta metsäläistä, mutta kastetut lappalaiset riensivät ristiherrain lähdettyä heti omille kaltioilleen ja huuhtoivat elävillä saivovesillään pois heidän saastutuksensa. Kovin vähäisiksi ja tuloksettomiksi jäivät nekin yritykset, joita 1300–1400-luvuilla tehtiin lappalaisten käännyttämiseksi.”

     Kuningas Kustaa Vaasa, 1500 –luvulla loi perustan vapaalle ja yhtenäiselle Ruotsi-Suomelle. Kristinuskon levittäminen Lappiin mm Enontekiölle alkoi juuri hänen toimesta. Hän lähetti pappeja ja luostareista karkotettuja munkkeja saarnaamaan kansalle pelastusta, hävittämään heidän pyhiä paikkoja ja kastamaan metsäjumalien palvojia uuden opin tunnustajiksi.

 

Enontekiön seurakunnan muodostuminen

Kristinuskon leviäminen pohjoiseen toi mukanaan myös alueen kirkollisen elämän vakiinnuttamisen. Jo 1320-luvun lopulla Tornio oli Piitimen ja sittemmin Luulajan alainen kappeliseurakunta. Torniosta tuli 1340-luvun alussa itsenäinen seurakunta.

     Kuninkaan päätöksellä v 1606 Tornion pitäjä jaettiin kahteen kirkkoherrakuntaan, Ala- ja Ylitornioon. Samana vuonna erotettiin Tornion pitäjään kuulunut Tornion Lappi omaksi pastoraatikseen, jonka kirkko oli Enontekiöllä ja kappeli Simojärvellä (Jukkasjärvellä). Jo muutaman vuoden kuluttua, v 1614 Tornion Lappi liitettiin takaisin Alatornion emäseurakuntaan. Siitä lähtien Alatornion seurakunta vastasi myös Rounalasta, Simojärvestä ja Enontekiöstä. Vuonna 1673 Tornion Lappi jaettiin kuninkaallisella kirjeellä 26. syyskuuta kahteen pastoraattiin, Jukkasjärveen, jonka apuseurakunnaksi tuli Enontekiö ja Kautokeinoon, jonka apuseurakunta oli Utsjoki. Kautokeino erotettiin Norjalle vuoden 1751 rajanvedossa ja Utsjoki liitettiin vuonna 1747 Kemin Lappiin ja Turun Hiippakuntaan. Ja kuten jo alussa mainitsin, kesäkuun 26. päivänä 1747 Enontekiöstä tuli kuninkaallisella kirjeellä itsenäinen pastoraatti, kirkkoherrakunta.

 

Lestadiolaisuuden tulo Enontekiölle

     Pohjoisen seurakuntaelämää ei oikeastaan voida luonnehtia ilman herätysliikkeiden, erityisesti lestadiolaisuuden osuutta siinä. Seppo Lohen tutkimuksen mukaan lestadiolaisuuden alkuherätyksen katsotaan olleen Lapissa 1800 –luvun puolivälissä. Ensimmäiset lestadiolaiset lähetit saapuivat Muonioon juhannuksen aikaan 1846 ja suuri herätys syntyi seuraavana talvena myös Enontekiöllä. Hengellinen viriäminen jatkui 1860- ja 1870-luvulla. Kylärukousinstituutio tarjosi liikkeen laajenemiselle ja juurtumiselle hyvän maaperän. Kylärukouksia pidettiin Vuontisjärvellä, Peltovuomassa ja Sonkamuotkassa. Myöhemmin ne alkoivat Kelottijärvellä, Maunussa, Markkinassa, Kuttasessa, Palojoensuussa, Hetassa ja Leppäjärvellä. ”Jumalan sanan nälkä” pani ihmiset kokoontumaan tilaisuuksiin. Kylärukouksissa kävi lähes kaikki kyläläiset. Kylärukouksia pitivät ruotujen päämiehet, kuudennusmiehet, lukkarit, katekeetat, opettajat tai muut seurakuntalaiset, joskus myös seurakunnan pappi. Kylärukoukset käynnistyivät 1880-luvulla Suottajärvellä, Muotkajärvellä ja Nunnasessa. Lapin äidit alkoivat vuoden 1890-luvun Pöyrisjärvellä koota lapsensa kotarukouksiin. Kuopion piispa Gustaf Johansson tutustui Enontekiön hengelliseen elämään vuonna 1886. Hän totesi, että seurakunnan siveellisessä elämässä oli tapahtunut myönteistä kehitystä, haureus ja juopottelu olivat vähentyneet. Vuonna 1899 Enontekiöllä oli 941 asukasta. Kuopion hiippakunnan vuosikertomuksessa arvioidaan lestadiolaisia olleen tuolloin ”enin osa seurakuntaa”.

 

Enontekiön kirkot

     Enontekiön kirkoista ensimmäinen, Rounalan kirkko rakennettiin noin 1530-luvun paikkeilla Rounalan jutamakunnan alueelle. Kirkko sijaitsi Ruotsin puolella väylää, Könkämäenon päällä. Rounala on Saarikosken kohdalla Ruotsin puolella noin 7 km suurien tuntureiden ja paljakkain, Kirkkovaaran, Sapihovin ja Toolisoivin lomassa, Veivijärven, Kirkkojärven ja Sudijouen seutuvilla. Rounalan kirkon rakensivat kolme uuteen uskoon kääntynyttä lappalaisveljestä. Kirkko oli harmaa, neliskulmainen, noin 5 x 7 m rakennus, jossa oli pari pientä ikkunaa. Kirkon sisällä oli pieni alttari ja saarnatuoli sekä muutamia penkkejä. Myös pieni hautausmaa, 12 x 5 metrinen kenttä, oli kirkon hoivissa. Kirkonkello oli pieni, vain noin kahdeksan naulaa painava vaskikulkunen.

     Samuli Paulaharju kertoo: ”Mutta vaikka kirkonkellon heikko ääni ei kantanutkaan kauas tunturien taakse, vierivät viestit siitä sekä uudesta merkillisestä lantalaisten jumalan palvospirtistä sitä kauemmaksi. Kotakansasta oli hirsihuone kuin palatsi verrattuna heidän metsäjumaliensa asentosijoihin, ja porokellon helinään tottuneelle kiveliön miehelle soi ristijumalan suuri kulkunen kuin tuomiokello. Loppua ja tuomiota se paukuttikin heidän vanhoille jumalilleen”. Kirkko veti puoleensa pappeja, kauppamiehiä ja veronkantajia ja kirkolle muodostui markkinapaikka, johon riensi väkeä pohjoisesta ja etelästä.

     Rounalan kirkko koettiin kuitenkin kaukaiseksi. Suontavuomalaiset ryhtyivät rakentamaan omaa kirkkoaan Markkinajärvelle. Kertoman mukaan tehtiin vanha taika; heitettiin Naakelissa, Rounalan kirkon tietämillä, hirsi Könkämäenon kuljetettavaksi. Eno otti hirren huomaansa, virta heitteli hirttä alemmaksi. Viimein kohtalopuu osui rantaan Lätäsenon suuhun, noin seitsemän peninkulmaa Rounalan seutua alemmaksi.

     Sille paikalle, Könkämäenon ja Lätäsenon yhtymäkohtaan rakennettiin Markkinan kirkko v 1661, Muoniojoen lähtökohtaan. Markkinan kirkossa on ilmeisesti ollut Lapin ensimmäinen tunnettu alttaritaulu. Maalaus kuvaa Jeesusta ristillä ja se on tuntemattoman ruotsalaisen käsityömaalarin tekemä vuodelta 1689. (Maalaus on nykyisen kirkkomme sakastissa ja kuva taulusta on ohjelmalehtisessä). Kirkon läheisyydessä oli myös hautausmaa, pappila, kirkkotupia ja tuomarintupa. Lätäsenon kirkkokummusta kehittyi koko seutukunnan keskuspaikka, joka sai nimekseen Enontekiö, suurten jokien alku ja tekijä. Enontekiö tuli koko pitäjän ja kunnan nimeksi. Vuonna 1728 Markkinan kirkko tuhoutui ja samalle paikalle rakennettiin uusi kirkko.

     Kun Suomi erotettiin Ruotsista 1809, Markkinan kirkko jäi seurakunta-alueen syrjään ja kesällä 1826 kirkko purettiin. Seinähirret ja lattiaparrut tehtiin lautaksi, jonka päälle kasattiin kirkon omaisuus. Kirkon hirret uitettiin ja laskettiin pitkin Muonionjokea alas. Hirsien matka jatkui virrassa ohi Karesuannon ja Kuttasen ja lopulta ne ohjattiin Palojoensuun kylän rantaan. Enontekiön kolmas kirkko rakennettiin Palojoensuuhun 1827. Vaikka Palojoensuu oli seudun eteläisillä äärillä, tuli siitä pitäjän keskus ja kirkonkylä. Jo vuonna 1838 huomattiin, että Palojoensuun kirkko oli korjauksen tarpeessa. Kalustotarkastuksessa todettiin kiinteistön ja irtaimiston olevan rapistunut niin, että niitä ei enää kannattanut korjata – ainoastaan jalkapuu oli käytettävässä kunnossa. Palojoensuun kirkko palveli vain nelisenkymmentä vuotta ja vuonna 1856 tulleen käskyn mukaan uusi kirkko tuli rakentaa Hettaan. Palojoensuun kirkon puutavara myytiin jokivarren asukkaille.

     Vuonna 1865 rakennettiin kirkko Hettaan. Kirkko oli malliltaan puinen pitkäkirkko ja se oli rakennettu vanhan kirkkoperinteen mukaan itä-länsi-suuntaisesti, eli torni ja pääsisäänkäynti olivat länteen päin. Kirkkoon mahtui 700 henkeä. Kirkko tuhoutui Lapin sodassa, kuten niin monet Lapin rakennukset, lokakuussa 1944.

     Uusi kirkko Hettaan valmistui 1952. (ohjelmalehtisessä on kuva Outakan maalauksesta ’Kirkon peruskiven muuraus’.) Kirkon on suunnitellut arkkitehti Veikko Larkas ja se rakennettiin pääasiassa Amerikan luterilaisten kristittyjen tukemana vanhan kirkon paikalle. Kirkko on malliltaan tornillinen pitkäkirkko ja rakennusmateriaalina on käytetty betonia ja tiiltä. Kirkon julkisivu – 30 metriä korkea torni ja pääsisäänkäynti ovat etelään päin.

     Nyt juhlittavassa Enontekiön kirkossa on ainutlaatuisia piirteitä, jopa poikkeuksellista työtä. Taiteilija Uuno Eskola suunnitteli ja toteutti kirkon alttariseinälle 14 metriä korkean ja alhaalta 8 metriä leveän freskon. Mosaiikkityö on nimeltään ”Taivaaseen astuva Jeesus siunaa Lapin kansaa” ja se ilmentää ylösnoussutta Kristusta, joka siunaa Lapin ihmisiä ja täällä kulkijoita. Puhutteleva alttaritaulu on avara kuin Lapin luonto ja kuvastaa kuinka pieni ihminen on ja kaikkein ylimpänä on ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Jeesuksen käsistä ylöspäin kaaressa voi nähdä 12 tähteä, jotka kuvaavat Jeesuksen opetuslapsien määrää. Vaivaiskoivussa voi nähdä riekon. Tausta maisemineen on tehty muraalimaalauksena, johon sijoitetut eläimet, ihmiset, vaivaiskoivu ja Jeesus ovat lasimosaiikkia.

     Hetan kirkon historiaan kuuluu tarina uruista. Kurt Steiner kertoo: ”Enontekiön vanha kirkko seisoi nykyisellä paikalla: pienellä kukkulalla, mistä tornimainen rakennus näkyi kauas. Sodassa sellaista kutsutaan tykistön kiintopisteeksi. Saksalaissotilaat saivat käskyn tuhota kirkko. Se oli meistä kaikista epämiellyttävää, mutta sota on sotaa. Erityisen epämiellyttävältä käsky tuntui porukan lääkintävääpeliltä, joka oli siviiliammatiltaan katolinen pappi. Hän pyysi ja sai luvan jäähyväisjumalanpalveluksen järjestämiseen kirkossa. Pappi oli tiedossa ja kanttorina toimi radisti, joka osasi soittaa vähän urkuja. Radisti ei osannut kirkkomusiikkia, mutta hän opetteli muutamia juoksutuksia Ludwig van Beethovenin maineikkaasta Egmont Overturesta. Jumalanpalvelus onnistui hyvin. Kuulijat – muutama kymmenen saksalaissotilasta olivat tyytyväisiä kuulemaansa. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoväki poltti kirkon!

     Sodan jälkeen Enontekiön kirkkoherran, rovasti Aimo Kallion luokse tuli saksalainen tohtori Erich Fromm rouvineen. Turun yliopiston saksan kielen lehtori Fromm tiedusteli: Mitä mieltä olette, jos Länsi-Saksa hankkisi Hetan kirkkoon urut hyvän tahdon eleenä kaikelle sodassa tapahtuneelle. Rovasti Kalliolla ei tietenkään ollut mitään moista elettä vastaan. Kului vuosia, kunnes kesällä 1958 rovasti Kallio sai puhelun Oulun hiippakunnan piispalta. Piispa Heliövaara kertoi kuulleensa arkkipiispa Ilmari Salomieheltä erikoisen tarinan. Tämä oli tavannut Bonnissa korkea-arvoisen saksalaisen kirkonmiehen, joka oli kertonut, että Saksan evankelinen kirkko halusi lahjoittaa Enontekiön seurakunnalle urut. Ja niin, erinäisten vaiheiden jälkeen kesällä 1959 Kangasalan Urkutehtaan työstämät, 16 –äänikertaiset urut olivat paikoillaan Hetan kirkossa. Urkujen vihkimisjuhlaa vietettiin 26.8.1959. Jumalanpalveluksessa ei soinut Egmont Overture, vaikka etupenkissä istui tälläkin kertaa saksalaisvieraita.

 

Seurakuntaelämää

     Samuli Paulaharju kertoo, että marraskuussa 1788 kirkonkokous, kirkkoherran johdollaan määräsi, että suuren pitäjän kaukaisimmankin kolkan oli saavuttava sanaa kuulemaan. Karesuvannosta piti tulla kirkkoon joka sunnuntai, Kuttasesta joka toinen pyhä, ellei sattunut olemaan kelirikon aika. Palojoensuulaisten piti työntyä kirkkoon talvella joka kolmas sunnuntai, ja kesällä juhannuksena ja Jaakon messuna. Kaikkein syrjäisimmät perukat, Hetta ja Peltovuoma, määrättiin kirkkoon kuusi kertaa vuodessa: neljänä suurena katumus- ja rukouspäivänä sekä jouluna ja pääsiäisenä. Ja tähän kansan oli tyydyttävä.

     Tämän ajan seurakuntaelämään ei sido pakko. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu enontekiöläisistä n 84 %. Se on paljon enemmän kuin keskimäärin. Jumalanpalveluksia pidetään myös Karesuvannon kappelilla sekä erityisesti tänä juhlavuonna myös kylillä. Kouluilla, kylätaloissa ja kodeissa pidettäviin tilaisuuksiin kokoontuu suhteellisesti paljon ihmisiä. Saamenkieli on huomioitu tilaisuuksien järjestämisessä, saamekielisten osuus on n 20 %. Seurakuntapastorimme päätyöalana onkin työ saamenkielisten parissa.

     Ihmisiä kohtaamme kirkollisissa toimituksissa seurakunnan tiloissa ja kodeissa. Lapsi- ja varhaisnuorisotyö on virinnyt kerhoina eri kylillä. Ip-kerhojen toimintaa ollaan käynnistämässä yhteistyössä kunnan kanssa. Päiväkotilapset osallistuvat seurakunnan juhlatilaisuuksiin. Kouluyhteistyö toimii hyvin, päivänavaukset pidetään säännöllisesti Hetan, Karesuvannon, Kilpisjärven sekä Peltovuoman kouluissa. Kouluun lähtevät siunataan ja koulukirkot toimitetaan yhdessä koulujen kanssa. Rippikouluikäluokka on ollut n 10-15 nuorta.

     Ikäihmisiä kohtaamme virtapiireissä kylillä ja Luovatuvalla. Luppo-kodissa kohtaamme seurakuntamme vanhimmat jäsenet joka viikkoisessa hartaushetkessä. Diakonia kohtaa yksittäisiä avun tarpeessa olevia lähimmäisiä heidän kodeissaan. Kaikkea tätä ja paljon muuta seurakunnan työntekijät tekevät. Henkilöstövahvuus on n 4,5 htv. Työntekijöistä suuri osa on yhteisiä Muonion seurakunnan kanssa. Vielä viime aikoihin asti on elätelty toiveita oman kirkkoherran saamisesta. Taloudelliset realiteetit huomioon ottaen siihen ei tämän hetkisessä tilanteessa ole varaa. Seurakuntalaiselle taataan kuitenkin hänelle laissa ja asetuksissa kuuluva palvelu.

     Historia kertoo, että pappien saaminen ja asuminen pohjoisella ja harvaan asutulla alueella tuotti vaikeuksia. Vaikka pappi joskus saatiinkin, oli se poissa pitkät ajat paikkakunnaltaan. Tänä aikana on täällä koettu jotain samaa. Me sijaiset, vakinaisten puuttuessa, olemme hoitaneet Enontekiön ja Muonion yhteistä kirkkoherran virkaa. Kuitenkin sillä rukouksella, että jokainen seurakuntalainen tulee oikein ja oikeaan aikaan palvelluksi. Olkoon meidän rukouksen pyyntö tänä juhlapäivänä edelleen se, kuten seurakodin seinällä olevaan tauluun on kirjailtu: ”Siunaa Jumala Enontekiön seurakuntaa. Anna armon aurinkon paistaa meille. Ohjaa meitä taivaan tielle. Amen.”

Mustavalkokuva puukirkosta mäen päällä
Hetan vanha kirkko 1930
Akvarellikuva vanhasta pienestä puukirkosta
Akvarelli Rounalan kirkosta. Y. Kortelainen